Takaisin arkistoon

1.11.2006

Syksyn Säveliä muun muassa kuultiin Vain elämää -tapahtumassa

Irwin-klubin syystapahtumassa Valkeakosken Waltikassa oltiin syksyisen reteissä tunnelmissa. Vain elämää -tapahtumassa 28.10.2006 oli useita teemoja, siellä juhlittiin myös Irwinin Lapset -yhtyeen 25-vuotista taivalta. Valkeakoskella 1981 syntynyt yhä keikkaileva, Irwininkin kanssa yhteistyötä tehnyt bändi, on yksi Suomi-rockin vanhimpia toiminnassa olevia ryhmiä. Jo soolouralle siirtyneenä, yhtyeen perustajana esiinnyin myös tapahtumassa Ari G & The Yhtye -orkesterillani. Paikalla oli nykyisten lisäksi, myös mukavasti entisiä Irwinin Lapsia. Yksi kantavista teemoista oli: 25 vuotta Irwinin poikina. Irwinin työtoveriksi ja ystäväksi tunnustautuva kansantaiteilija ja -edustaja Mikko Alatalo oli myös mukana esiintyjävahvuudessa.

Ohjelma alkoi päiväkonsertilla ja Irwin-karaokella jatkettiin Syksyn Sävel -teemaa alkuillasta. Dokumenttiprojektimme elokuvamateriaalia oli nähtävillä ennen myöhäisillan Irwin-bileitä.

Irwiniä ja muutenkin suomalaista viime vuosisadan elämänmuotoa muisteltiin Waltikassa iloisesti. Positiivisesta palautteestakin päätellen varsinkin iltabileiden tunnelma oli omaa erikoisluokkaansa. Kyllä se minunkin mielestäni sitä oli – taattua irwinismin ilojuhlaa, jota yleensä pyritään Irwin-bändiporukoillamme tarjoilemaan.

Vain elämää -tapahtumassa hieno meininki, jonka yhdessä saimme aikaan parisataapäisenä laumana! Täytyy kyllä vielä sanoa, että oli se vaan kyllä aikamoista kansanjuhlaa parhaimmillaan. Tulevassa G-lehdessä on sitten tapahtumasta useampikin raportti kuvin – olemme saaneet myös yleisöltä hyvää materiaalia lehteen julkaistavaksi.

Ari Lahti
Irwin-klubin puheenjohtaja ja
Ari G & The Yhtyeen solisti


Sivun ylälaitaan