Takaisin tiedotteet-sivulle

Goodman-festivaali Hämeenlinnan Aulangolla 8.6.2013
Irwin Goodman -festivaalin ohjelma alkaa valmistua ja varmistua


Juhlavuosi Irwin70 -tapahtumia. Lauantaina 8.6. on Irwinin henki laajasti Aulangon yllä - silloin siellä vietetään Irwinin nimikkojuhlia.

Irwin Goodman -festivaalit pidetään ensimmäisen kerran nyt Hämeenlinnan Aulangolla. Useissa paikoissa ja erimuodoissaan kiertänyt tapahtuma saa jälleen esiintyjikseen nykyirwinismin edustajia eri puolilta Suomea.

Ohjelmassa on muun muassa Kadun Kaswatti -yhtye, joka on kolunnut kaikki Irwin-festarit ja muut tapahtumat vuosikymmenten aikana. Uusimpia tulokkaita kunniakkaassa irwisnimin kentässä edustaa nuorten miesten voimarock-bändi Hammerberg.

Yleisöä viihdyttävät myös Irwinin kitaristina tunnetuksi tullut artisti, Ari Goodman ja Irwin-kansan syvien rivien ääni, Hanksi. Irwinin Veljet -yhtye nähdään tapahtumassa myös. Useita Irwinin ystäviä vaikuttaa yhteyessä, Irwinin Veljet, sekin nähdään tapahtumassa. Tapahtumaan on tulossa mukaan, arvovieraiksi, 60-luvulla Hämeenlinnassa vaikuttaneita henkilöitä. Päälava ja anniskelualueet sijaitsevat Lomakylän Kievarin Ladolla, jonne pääsyliput portilta 10 euroa.

Jokaiselle Irwinin musiikin ja rennon suomalaisen elämänmenon ystävälle on tarjolla runsaasti musiikkia ja muitakin elämyksiä Irwinin ja Vexin maisemissa!

Tarkempaa tietoa tapahtumasta tiedotteiden muodossa näillä sivuilla. Tietoa tapahtumapaikasta www.aulangonkievari.fi. Seuraa tiedotuksia yhdistyksen nettisivuilta www.irwingoodman.com ja Irwin-klubin jäsenlehdestä G-lehdestä, sekä muista lehdistä!

Irwin-klubin tiedote 15.5.2013




Irwin-klubista ja tapahtumasta voi tiedustella:

Irwin-klubi
siht. Anne Mäki-Kauppila
Email: gposti.anne@gmail.com