Takaisin uutiset-sivulle

Irwin Goodman-festivaalilla 8.6.2013
70-vuotiasta Irwiniä juhlittiin lämmöllä Hämeenlinnan Aulangolla




Irwin70 -Juhlavuoden tapahtumia. Lauantaina 8.6. koettiin Hämeenlinnan Aulangolla aivan erityislaatuisia festivaalitunnelmia. Aito kyläjuhlatunnelma tiivistyi Aulangon Kievarin suuressa ladossa, jossa tämän hetken kuumimmat Irwin-bändit ja -artistit esiintyivät ympäri Suomea kerääntyneelle laajalle Irwin-fanijoukolle. Ilta oli kuuma ja tunteet lämpenivät monin tavoin, jossain vaiheessa tunnelma oli todella kuuma. Irwinin henki oli selvästi läsnä - siellä vietettiin suurin tuntein Irwinin juhlia.

Kun Irwin Goodman -festivaalit pidettiin nyt ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Aulangolla, kansan riemuisasta vastaanotosta päätellen on helppo ennustaa tulevaa. Tällaisia juhlia tullaan järjestämään samoilla suunnilla toistekin. Useissa paikoissa ja kovissakin juhlissa parkkiintunut Irwin-kansa sai haluamansa, muut samanhenkiset ihmiset ympärilleen hienoissa puitteissa, mieluisat esiintyjät viihdykkeekseen, nykyirwinismin edustajat eri puolilta Suomea.

Paljon nähnyt Kadun Kaswatti -yhtye antoi kaikkensa, taistelukunto säilyi loppuun asti, vaikka kaksi pitkää settiä illan aikana verotti voimia, kansa jaksoi laulaa ja hurrata mukana yömyöhälle asti. Näiden rinnalla nuorisobändiksi luokiteltava Hammerberg, ei jäänyt ollenkaan heikommaksi, päin vastoin jätkien panos oli vahva. Bändi antoi illan parhaalla esiintymisajalla sellaisen keikan joka muistetaan, bändi on näyttänyt kyntensä. Tästä kuullaan vielä lisää. Ja festareista ylipäätäänkin, sillä todella laaja oli median kiinnotus näitä juhlia kohtaan. Paikalla oli niin Yleisradion dokumenttiryhmä, kuin monet lehdet Hämeensanomista Hymyyn ja valtakunnan hovikuvaaja Suomen kuvapalvelusta ym. Eikä ole syytä unohtaa irwinismin erikoislehteä G-lehteä, jonka Irwin-klubin jäsenet saavat taas pian kotiinsa luettavakseen, erittäin laajalla raportilla paikan päältä.

Irwinin kitaristina tunnetuksi tullut artisti, Ari Goodman toi terveiset Irwinin hurjimmilta keikoila kaukaa 80-luvulta. Meininki oli samaa, yleisö oli Arin akustisen setin aikana täysillä mukana, siis lauloivat täysillä mukana - ja kaikki osasivat laulujen sanat.. Toivekappale-ehdotuksia sateli ja niitä myös kuultiin, Arin laajasta repertuaarista löytyi jokaiselle jotain. Irwin-kansan riveistä noussut, useimpien tuttu Hanksi antoi myös osuutensa, hienoilla harvinaisemmilla Irwin-biiseillä. Arin pianosäestyksellä Hanksin laulama "On kapakka mun kotini" -Irwin-klassikko kansanlaulun hengessä ihastutti monia, sen jälkeen Hanksi luikautti komeasti "Sellainen nainen" -kappaleen, joka "Yhteisen kodin" ohessa niin ikään on niitä harvinaisia upeita otantoja laajasta Irwin-katalogista. "Miksi esittää niitä samoja hittibiisejä, joita tarjoavat kaikki Irwin-bändit", totesi Hanksi kysyttäessä ja syöksyi lavalta suoraan pelastamaan tilannetta tapahtuman portilla, jossa oli nousemassa hässäkkä. Järjestysmiehistössä oli yhden miehen, vai oliko se vallan järjestysnaisen, vaje, joka oli hoitamassa tapaturmaan jotunutta lastaan. Yleisöä oli saapunut "ladolle" runsaanpuoleisesti. Pian polisiit olivat myös paikalla tarkistamassa tilannetta ja Hanksin toiminta pelasti tapahtuman jatkon, hän selvitti tilanteen heittämällä oman järjestysmieskorttinsa pöytään ja hakemalla järjestysmiesliivin autostaan, ja ryhtymällä saman tien järkkäriksi festareille. Järjestys saatiin pysymään ja festarikansan onnellisesti juhliessa täysin tietämättömänä dramaattisista käänteistä, josta olisi voinut nousta Polvijärven kapinaa vastaava tilanne, jos virkavalta olisi stopannut tilaisuuden siihen, joka oli siis ns. "läheltä piti tilanne". Siitäkin selvitiin. Irwin-bändit ja Ari Goodman jatkoi illan ohjelmaa leppoisassa kesäisen vaaleassa illassa, joka oli paikoin jopa kuuma. Arin ja Hanksin Irwinin Veljet -duo nähdään varmasti monessa paikassa vielä, mutta festareilla Hanksin panos tarvitiin loppuillan setin sijaan tapahtuman varsinaisena suojelijana, poliisien vakuuttajana ja järjestyksen varmistajana. Klubisihteeri Anne, ei olisi välttämättä pärjännyt portin lippuluukulla yhden, vaikkakin kovin rotevan, järjestysmiehen avulla. Toinen järjestysmies oli näet ottanut hatkat. Järjestelyistä klubilaiset kiittävät sihteeriään, näin upeita juhlia ei ole aiemmin ollut. Järjestyspuolesta sitten vielä kiitokset Hanksille, kuin myös esityksestä, joka jäi ihmisten mieleen. KLubin ydinjoukolle annettiinkin nyt tunnustusta näiden käänteiden neuvokkaista toimista!

Useita Irwinin aikaisia hämeenlinnalaiskavereita oli paikalla, vanhoja ystäviä ja bändikavereita. Arvovieraiksi kutsutut, 60-luvulla Hämeenlinnassa vaikuttaneet henkilöt eivät kaikki päässeet mukaan, Vexillä ja Mapella oli valitettavasti muut kiireet päällä.

Nämä juhlat eivät jää viimeisiksi. Jokaiselle Irwinin musiikin ystävälle oli tarjolla runsaasti musiikkia ja muitakin elämyksiä Irwinin ja Vexin maisemissa, eikä suinkaan vähäisimpänä uudet tuttavuudet muista Irwinin ystävistä!

Lisää raporttia tapahtumasta pian täällä irwingoodman.comissa, G-lehdessä ja valtakunnan lehdissä.

Irwin-klubin tiedotus 13.6.2013




Irwin-klubista lisätietoa verkkosivuilta ja:

Irwin-klubin sihteeriltä Anne Mäki-Kauppilalta
Email: gposti.anne@gmail.com