Takaisin Tiedotteet -sivulle


Irwin Goodman ry tiedottaa:

Irwin Goodman ry järjestää yhteistyössä hämeenlinnalaisten kanssa pientapahtumia myös vuonna 2019. Teemana on edelleen Irwin Goodmanin, eli Antti Hammarbergin ja Vexi Salmen laulut ja elämäntyö. Samassa hengessä jatketaan viihdyttämisen tiellä.

Irwin Weekend 6.4.2019

Lauantaina 6.4. Hämeenlinnassa juhlitaan taas Irwiniä, sekä Vexiä, heidän laulujaan ja tarinaansa. Tähän teemaan erikoistunut pientapahtuma, Irwin Weekend keskittyy tänä vuonna pelkästään Albertin kellariin. Jos tapahtuma-alue on nyt suppeampi, niin samaa ei voi sanoa ohjelmasta. Ohjelmallinen puoli on nyt vähintäänkin yhtä runsas ja värikäs kuin aikaisempiankin vuosina. Jo kolmas kevät koittaa hämeenlinnalaisittain Irwinin verevän musiikin voimalla. Eikä pelkästään musiikin, vaan myös ikiaikaisen ja ajankohtaisen asian voimalla. Ja sitäkin riittää, asiaa nimittäin. Nyt on täysipainoisen koko illan musiikkirutistuksen lisäksi asiapitoinen talkshow aiheen parissa alkuillasta. Joka vuosi on ollut oma teemansa, niin myös nyt.


Goodman-lehden uusi numero tulossa - Iso G kertoo lisää (Tämä viimeisimmän lehden kansi)

Vaikka Irwin ja irwinismi on ajankohtaista tänä päivänäkin, on suorastaan välttämätöntä katsoa taas sinne noin 50 vuoden taakse. Paljon on vettä virrannut erilaisissa joissa ja vesistöissä, mutta yhä edelleen sama musiikki soi siellä, mistä kaikki alkoi – jo yli 54 vuotta sitten. Ja kaikki mitä niistä ajoista lähtien tapahtui, on historiallista. Tuolloin kuohui vähän joka puolella, elettiin varsinkin eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna historiallisia käännekohdan aikoja. Kuohunta ylsi tänne Pohjolan perukoille asti. Ja historiaan on jäänyt täkäläisten kevyenmusiikin kuviot. Hämeenlinnasta käsin ohjattiin suurelta osin koko Suomen viihdekuvioita. Median huomio suuntautui niiltä osin pitkälti Hämeen maisemiin, Mainos-Musiikki oy:n tallissa oli hämeenlinnalaistähtien lisäksi monia muita. Ajan yksi puheenaihe oli Irwinin Ryysyranta-talo. Helmikuussa 1969 pidetyt tupaantuliaiset keräsivät viihemaailman edustajat paikalle ja ihmiset saivat ihmetellä tiedotusvälineiden kautta huippumodernia suurta omakotitaloa kaikkine erikoisuuksineen. Irwin oli huipulla, kävi edustamassa Suomea Cannesin isoilla Midem-musiikkifestivaaleilla maamme eniten levyjä myyneenä artistina. Vaikka hulppeissa olosuhteissa oltiin ihan oikeutetusti ja aidosti menestyksen merkit ansainneena, jo tuolloin oli ilmassa mahdollisen negatiivisemman käänteen värinää. Siitä eivät tietäneet kuin ihan lähimpänä ytimeä olevat henkilöt, kassavirtojen liikkeitä ja tilikirjoja seuraavat tahot. Näiden asioiden ei annettu häiritä vaan maan suosituin artisti kiersi keikoilla täyspäiväisesti. Itse asiassa yhä hurjemmalla vauhdilla, jotta uhkaava kassakriisi saataisiin voitettua. Kuluista ei kuitenkaan enää tingitty, kun sille tielle oli lähdetty. Laulut soivat ja kansa hurrasi. Ajan alkavasta ahdigosta kertoi ehkä ainoastaan se, että uusia levytettäviä lauluja ei enää syntynyt aikaisemmalla tahdilla. Tämän vuoden Irwin Weekendissä emme kuitenkaan vielä käsittele tulevaa rysähdystä. Sen aiheen aika on myöhemmin ja siihenkin yhdistetään seuraavan nousun juhlat. Koska juhlien tulee jatkua...

Jos puolivuosisata sitten tapahtui paljon Euroopassa ja Hämeenlinnan seudulla, ja niin tapatuu nytkin. Euroopassa kuohui 1968-69, ja aallot kantautuivat tänne asti. Silloin säpistiin mm. Prahassa. Vexi ja Irwin Camarolla niissäkin hässäköissä Cannesista palatessaan... Samaan aikaan paloi autoja Pariisissa. Juuri siellä ovat riehuneet Keltaliivit kaduilla, eikä täälläkään ihan tumput suorana seistä. Nyt alkaa tapahtua, ainakin huhtikuun kuudes Hämeenlinnassa. Juhlat sen kun saavat jatkua... Tulihan juuri kuluneeksi 50 vuotta mm.. Ryysyrantatalon kastajaisista. Niistä ja muista kuvioista juttua, ja sitä oikeaa Retee-Goodman -kaksikon luomaa kuolematonta musiikkia - Irwin weekendissä huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna!

Asiasta lisää myös verkkosivuillamme lähiaikoina, ohjelmineen päivineen. Nyt kannattaa varata kalenterista huhtikuun ensimmäinen viikonloppu Irwinille!

Tule mukaan - Reteeseen seuraan!

Irwin-klubin liittymisestä ja jäsenyyden aktivoimisesta infoa

3.2.2019 Irwin Goodman ry
Päivitetty 7.3. mm. teemoista.