Takaisin tiedotteet -sivulle

Nyt loppurutistus: Irwin mukaan finaaliin!
Kaikkien aikojen iskelmä -äänestys jatkuu vielä 15.11. asti Ylen sivuilla osoitteessa:
.


Ylen Kaikkien aikojen iskelmä -sivulle

Irwin mielestämme kuuluu finaaliin mukaan, ”ja sen jälkeen kun se sinne on saatu, sitten kampanjoimme Irwinin puolesta sen verran, että kaikkien aikojen iskelmäksi valitaan kaikkien aikojen reteimmän miehen, Irwin Goodmanin esittämä ja säveltämä laulu”.

Juuri edellä mainitustakin syystä kehotamme kaikkia sivuillamme vierailijoita tekemään kunniaa kansansuosikkimme muistolle ja äänestämään Ryysyranta -kappaletta – niin nyt aluksi: finaaliin!!!

Ryysyranta on Irwinin oma sävellys vuodelta 1967 ja sen on sanoittanut Irwinin hovisanoittaja Emil von Retee, Vexi Salmi. Ryysyranta on ymmärrettävästi yleisön valitsemalla listalla, ymmärrettävää varmaankin on myös se, että ainuttakaan laulua Irwiniltä ei oltu kelpuutettu ns. asiantuntijoiden tekemälle peruslistalle (90 kappaletta sadasta!) Onneksi kansan ääntä kuunneltiin sen verran, että kansalta otettiin sentään edes kymmenen mukaan – niistähän sitten olikin heti kaksi Irwinin rallia!

Suositus äänten keskittämiseksi yhdelle Irwin-rallille

Kuuntelijoiden kymmenen -listalle nousi tosiaan toinenkin Irwin-ralli, Rentun ruusu – Irwinin viimeinen megahitti. Suositamme nyt äänestysteknisesti keskittämään äänet kuitenkin finaalin pääsemisen varmistamiseksi Ryysyrannalle, Irwinin omalle sävellykselle. Kaikki kunnia Irwinin viimeiselle hovisäveltäjälle Kassu Haloselle, mutta Irwinin uran yksi kulmakivi oli kuitenkin juuri se, että hän itse sävelsi pääosin koko tuotantonsa, niin kuin hän pääosin 70-luvun loppuun asti tekikin ja toki sävelsi vielä 80-luvullakin ikivihreitä, varsinaisiksi kansan lauluiksi muodostuneita ralleja. Ryysyrannasta vielä sen verran, että tulihan siitä Irwinin ensimmäinen megahitti ja kultalevy, ja siinä oli vielä se, että se räväytti Irwinin lopullisesti yhdeksi maamme kaikkien aikojen ykkösartististeista.

Toimittajien valitsemat 90 ja yleisön valitsemat 10 ehdokasta on nyt siis julkistettu. Niistä vain nyt nostetaan Irwin mukaan finaaliin, se on vähintä mitä me voimme Irwinin hyväksi taas tässä vaiheessa tehdä!

Kuuntelijoiden ehdokkaat Kaikkien aikojen iskelmäksi
1. Joutsenlaulu - Yö
2. Punatukkaiselle tytölleni - Olavi Virta
3. Nuoruusmuistoja - Erkki Junkkarinen
4. Viidestoista yö - Juice Leskinen
5. Yö kerran unhoa annoit - Olavi Virta
6. Rentun ruusu - Irwin Goodman
7. Kertokaa se hänelle - Mauno Kuusisto
8. Tiet - Laila Kinnunen
9. Kulkuri ja joutsen - Tapio Rautavaara
10. Ryysyranta - Irwin Goodman


Ari Lahti
ari.g.lahti@gmail.com
Irwin Goodman -instituutti
Irwin-klubi, Irwin Goodman ry

Sivun ylälaitaan