Takaisin Tiedotteet -sivulle


Irwin Goodman -instituutti tiedottaa:

Kollega Pasi Kaunisto Irwinin 75-vuotisjuhlassa
Irwinin muistojamit jo 28. kerran 8.9.2018

Lauantaina syyskuun 8. Hämeenkyrön Lavajärvellä tapahtuu Irwin 75 -juhlavuoden merkeissä. Vuodesta 1991 joka syksy pidetyissä Irwinin muistojameissa on tarjolla kyläjuhlan tunnelmaa, sekä tanssimusiikkia ja varsinkin tanssittavaa reipasta Irwin Goodmanin musiikkia usean esiintyjän voimin. Tämän vuoden tähtivieras, Pasi Kaunisto kuuluu Suomi-iskelmän kivijalkaan. Irwinin alkuaikojen menestysvuosina niin ikään pinnalle nousseella Kaunistolla on yhtäläisyyksiä Irwiniin jonkin verran, vaikka musiikilliset linjat ovat erilaisia. Näitä kevyen musiikin iskelmäsektorilla kunnostautunutta artistikollegoita yhdistää rautaisen ammattitaidon ja työmoraalin lisäksi myös samassa levy-yhtiössä Toivo Kärjen komennossa saavutetut menestykset. Kumpikin artisti asui 70-luvun alun kultavuosinaan samoilla suunnilla, Tampereella. Yhteistä oli tiiviin keikkailun lisäksi muutakin. Nyt Irwinin aikalainen, Pasi Kaunisto saatiin juhlistamaan Irwinin 75-v-juhlavuotta Irwinin muistojameihin!

Irwinin tuntee kaikki - muutama sana musiikkitaiteilija Kaunistosta



Ensilevytyksensä jo vuonna 1968 tehnyt Pasi Kaunisto teki läpimurtonsa seuraavana vuonna suurhitin ”Koskaan et muuttua saa” voimin ja heti perään oli vuorossa Syksyn sävel -voitto Sanat eivät riitä kertomaan -kappaleella. Hittitykitys jatkui: Lakeuden kutsu, Nelostie… Taustalla toimi suuren Musiikki Fazerin tuotantokoneisto Toivo Kärjen johdolla, jonka käsialaa myös monet hiteistä olivat. Joskus 70-luvun loppupuolella hittikone alko jo yskimään ja 80-luvulla Kaunisto vähensi keikkailunsa minimiiin keskittyäkseen perustamansa hautaustoimiston pyörittämiseen. Tuolloin Kaunistolta ilmestyi lähinnä enää kokoelmalevyjä. Menestyksekkäitä hengellisten laulujen pitkäsoittoja syntyi 90-luvun alusta alkaen. Vuodesta 1996 Kaunisto palasi iskelmien pariin uusin levytyksin. Kaunisto myi yrityksensä 15 vuoden yrittäjäjakson jälkeen ja aloitti 2000-luvun alkupuolella jälleen keikkailun. Samalla jatkuivat levytykset Fazerin jatkajan, Warneriin tallissa. Ympyrä on sulkeutunut ja Pasi Kaunisto tekee nyt kovaa paluuta. Monet esiintymiset eri televisio-ohjelmissa saavat jatkoa juuri Tampereella taltioidun konsertin muodossa.

Irwinismiä lavan täydeltä

Jo ensimmäisistä Irwin-jameista lähtien, lähes joka vuosi mukana ollut, irwinin luottomuusikko Ari Lahti, taiteilijasukunimeltään Goodman, on myös tänä vuonna antamassa panoksensa mainion Retee-Goodman -yhtyeensä kanssa. Arin laaja-alainen ja ammattitaitoinen bändi tuo Irwinin musiikin monipuolisuuden esille: vauhdikkuuden, räväkkyyden, svengin, ja myös sen herkimmät vivahteet. Vuosikymmenten kokemus ja musiikkilajin tuntemus näkyy ja kuuluu esityksissä, Irwinin rinnalla lukemattomilla keikoilla omaksuttu syke on ollut mukana kaikkina kolmena vuosikymmenenä Irwin-keikkojenkin jälkeen. Yhtye solisteineen on saavuttanut suosiosta eri yleisöjen parissa.

Niin ikään jamien takavuosien vakikalustoon kuulunut Rentun ruusut -yhtye on nyt taas mukana. Muutamien vuoden tauko yhtyeen viimeisten keikkojen jälkeen on tehnyt pelkästään hyvää, soitto liitää entiseen tyyliin. Yhtyeen paluu on tervetullut, ja tanssikansa kiittää! Paikallisen bändin ohjelmistoon kuuluu niin Irwinin musiikkia, kuin ihan tyylipuhdasta tanssimusiikkiakin.

Syvien kansanrivien suosikki Kadun Kaswatti on vetänyt Irwinin musiikkia kovalla otteella jo reilusti yli 20 vuotta. Tamperelaisäijät ovat tänä vuonna jameissa mukana. Kokoonpanovaihdostenkin jälkeen yhtyeessä yhä hervoton meno päällä. Kukaan ei jää salissa kylmäksi, kun Kaswatti paukuttaa settinsä läpi. Jameissa nähdään myös yllätysesintyjiä. Suosittu on myös Irwin-karaoke kilpailuineen! Tilaisuuden järjestää Lavajärven maamiesseura.

3.9.2018 Irwin Goodman -instituutti ja Irwin Goodman ry