Takaisin tiedotteet-sivulle

(Tiedote 14.1.2015) Viimeinen keikka, osa 2:
Irwin Goodman, kansan laulaja - esittely





Saatavana verkkokaupasta, Retee kauppa.

Tässä Viimeinen keikka -sarjan toisessa osassa – Irwin Goodman, kansan laulaja – Irwin muistelee uransa alkua, aikaa jolloin nuoren hämeenlinnalaismuusikon tulevaisuudennäkymät eivät vaikuttaneet aina erityisen lupaavilta. Lukija pääsee Irwinin mukaan matkalle kohti hänen kehittymistään legendaariseksi kansantaiteilijaksi, kansan laulajaksi – Irwin Goodmaniksi.

Kun Irwin Goodman lähtee vimeiselle keikkamatkalleen 11. tammikuuta 1991, hän muistelee matkan aikana mennyttä elämäänsä, uraansa ja laulujaan. Päähenkilö elää romaanin reaaliaikaa, viimeisen keikkamatkan aikaisia päiviä, muisteltu tarina sisältää Irwinin koko elämän. Moni asia, josta on aiemmin kerrottu vain vähän, aukeaa nyt eri tavalla Irwinin omasta näkökulmasta. Irwinin itse kertomasta tarinasta välittyy kuva taiteilijasta, jonka kaikki tunsivat, mutta jonka omaa ajatusmaailmaa tuskin paljoakaan tunnetaan. Irwinin tunteneet henkilöt ovat tuoneet tähän kirjaan Irwinin sisimpiä tuntoja, niin tummempia sävyjä, kuin myös positiivisen ja valoisan persoonan piirteet. Romaanin historiakerronta on niin tarkkaa kuin se tänä päivänä voi olla. Irwinin omaa persoonaa on tuotu mukaan monella tavalla, monien eri rinnakaistarinoiden kautta kirjoittajien luomalla sävyskaalalla kerrottuna.Uusia, ennen kertomattomia puolia tuodaan esiin. Irwinin tarinasta selviää myös kuinka ihmisestä, varsinkin esiintyvästä taiteilijasta saattaa tulla, ainakin osin, roolinsa vanki.

Veikko Tiitto ja Ari Lahti ovat yhdessä kirjoittaneet elämänmakuisen romaanin suomalaisen kevyenmusiikin suurmiehen, Irwinin, elämästä. Syntyi viihteellinen, mutta syvällinen elämäkertaromaani, jossa Irwinin suosimalle huumorille on sijansa, samalla kun pureudutaan pintaa syvemmälle kansantaiteilijan sielunmaisemaan. Teos perustuu laajaan lähdeaineistoon, tekijöiden omiin kokemuksiin, sekä lukuisiin Irwiniä lähellä olevien henkilöiden haastatteluihin.

Veikko Tiitto on suomalaiseen viihdemusiikkiin ansiokkaasti perehtynyt harrastaja-tutkija-kirjailija. Hänen laaja asiantuntemuksensa koko sektorista on mahdollistanut aitoon ajankuvaan sijoitetun tositarinan, jossa on fiktiivisyys korostuu lähinnä dialogeissa. Aikaisemmin hän on julkaissut kirjat Veikko Lavi – Diskografia 1951-2006 (Pop-lehti 2007), Jamppa Tuominen – Aamu toi, ilta vei – Laulajan tarina (Veikko Tiitto ja Petri Tuunainen, Minerva 2008), Korpraalin sota – Turo Tuomisen vaimolleen Sylville lähettämät kirjeet ja muuta postia sotavuosilta 1939-1944 (toimitus Veikko Tiitto, kust. Pirjo Kanniainen & Annette Soronen, 2011), Viimeinen keikka 1. osa – Surutonta nuoruusaikaa (Valkeakoski Media 2014).

Ari Lahti on muusikko-toimittaja-tuottaja. Häneltä on aiemmin julkaistu Vuosikertakirja 1, Irwin (toim.) (Valkeakoski Media 2005, laajennettu painos 2007), dokumenttielokuva-dvd:t Vuosikerta Irwin I ja Irwinismin ABC, sekä musiikkiäänitteitä, sävellyksiä, myös Irwin Goodmanille. Ari Lahti työskenteli lähellä Antti Hammarbergia, ystävänä ja taustamuusiikkona 1980-luvun ajan, jolloin koko taiteilijan laaja elämänpiiri ihmisineen tuli hänelle tutuksi.

Viimeinen keikka, osa 2. Irwin Goodman, kansan laulaja. Kustantaja: ValkeakoskiMedia, 240 sivua, pehmeät kannet, myynti: Retee kauppa ja kirjakaupat kautta maan (ainakin tilauksesta)



ValkeakoskiMedian ja Irwin Goodman -instituutin tiedote 14.1.2015



Kirjaan liittyen ja koko sarjasta voi tiedustella lisää osoitteesta:

Email: reteesti@gmail.com