Takaisin tiedotteet -sivulle
Hyvää vuodenvaihdetta 14.1.2009
Irwinistinen vuosi vaihtuu - G-lehti lähtee jäsenille


Juliaanisen kalenterin mukaan vuosi vaihtui kaksi viikkoa sitten. Irwinistisen kalenterin mukaan se vaihtuu nyt. Vanha irwinistinen vuosi loppuu tänään, uusi alkaa huomenna.

Kun suuresti kunnioittamamme kansantaiteilija Irwin Goodman menehtyi keikkamatkalla 18 vuotta sitten, lahjakkaan säveltäjän ja esiintyvän artistin ura katkesi liian varhain. Tietenkin oli selvää, että Irwinin musiikki jää elämään. Irwinin pysymisestä kulttihahmona voitiin olla myös varmoja. Se kuinka vahvaa digailu on vielä lähes parin kymmenen vuoden kuluttua, ei osattu aavistaa. Irwin todellinen kestosuosikki. Voisimme jopa sanoa; ”näin artistin suosio todella mitataan”, mutta emme sano, Irwin ei tarvinnut mittareita eikä suosion mittaamisia elinaikanaan, eikä tarvitse vieläkään. Irwinismin henki on vahva yhä tänä päivänä. Irwin-klubin vuosi vuodelta kasvava jäsenmäärä kertoo paitsi siitä, että yhä useammat löytävät järjestömme, myös siitä, että ihmiset todella haluavat tietoa Irwinistä ja muista hienoista asioista, sekä uskaltavat entistä paremmin tunnustaa diggaavansa varjoisien sivukatujen, mutta myös kirkkaiden parrasvalojen sankariamme, Irwin Goodmania ja hänen muistoaan.

Irwinin 65-juhlavuosi jatkuu tänä vuonna aina syksyyn asti. Jo talven aikana on useita klubiaktiviteetteja; Villit vuodet -klubiesitykset 10. ja 11.2, maaliskuussa kaksi hienoa tapahtumaa; Villit vuodet -risteily 10.3. ja lauantaina 21.3. Hämeenlinnassa historiallinen happening. Näistä on hyvä olla kuulolla, pitää näköyhteys: www.irwingoodman.com ja Irwin-klubin G-lehti!

G-lehti lähtee taas jäsenille tuplanumerona - irwinistisenä alkuvuonna, uusi irwinisitinen vuosi alkaa huomenna..



Ari Lahti
Irwin-klubin puheenjohtaja